Jaa että mikä mänkeri? Ja mikä ihmeen piippa…? Lue, älä luule!
1. Härjedalspipa ja Månmarkapipa
Härjedalspipa ja månmarkapipa ovat ruotsalaisia eräänlaisia kansanomaisia nokkahuiluja. Niissä on 6-7 sormiaukkoa, ei peukalonreikää.
Härjedalspipoja on alettu rakentaa kansansoittaja Ol’Jansasin eli Olof Jönssonin soittimen mallin mukaan. Månmarkapipa on härjedalspipan modernisoitu versio: siinä pyritään tasavireisyyteen. Vanhanmallinen härjedalspipa ei ole tasavireinen, sen sävelikkö ja “Grepptabell” löytyvät mm. kirjasta Ol’Jansas låtbok.
Härjedalspipan sointi on pehmeä ja “suhisevampi” verrattuna esim. nokkahuiluun. Sillä on helppo tehdä esim. flattereita. Erilaisilla kielityksillä voi hakea erilaisia sävyjä soittoon. Myös yhtäaikaa laulaminen ja soittaminen sopii tälle huilutyypille mainiosti.
Kuuntele lisää: CD-levy Härjedalspipan (ruotsalainen).
Lue lisää: Emma Grut: Ol’Jansas låtbok
Katso myös tämä: www.harjedalspipan.se – rakentaja Gunnar Stenmark valmistaa ja myy em. ja muita huiluja useissa eri vireissä.
2. Mänkeri
Mänkeri on yksilehdykkäinen, sormiaukollinen puupuhallin. Pekka Westerholmin rekonstruoimissa mänkereissä sormiaukkoja on 6-7 ja peukalonreikä. Vanhoissa, perinteisissä mänkereissä sormiaukkoja saattoi olla muutamia tai ei ollenkaan.
“Nykymänkereitä” on eri vireisiä, itselläni on ns. alttomänkeri joka on D-vireinen (+alajohtosävel). Sopraanomänkeri on G-vireinen, lisäksi on matalia mänkereitä, esim. matala G-vireinen.
Alunperin mänkerit valmistettiin männystä, nykyään esim. omenapuusta tai vaahterasta. Lehdykkä on katajaa. Sointi vaihtelee pehmeästä klarinetista tai sopraanosaksofonimaisesta skalmeijaan tai säkkipilliin. Perusrekisteri on käyttökelpoisin alue melodioiden soittamiseen. Ylärekisterissä on hieno sointi, mutta se alkaa kvartin hypyn päästä siitä, missä soi perusrekisterin ylin sävel. Tämä hankaloittaa ylärekisterin käyttöä melodioiden soittamisessa yhdessä perusrekisterin kanssa.
Nuotinnusta on tietääkseni käytetty vain vähän – kirjoituskäytäntö on ehkä vielä vakiintumaton? Oma käytäntöni on kirjoittaa soivaan korkeuteen.
Mänkerillä on melko helppo tehdä outoja ääniä, matalista pörähdyksistä korkeaan vingahteluun.
Nakkilalainen The World Mänkeri Orchestra (Etnopojat) ja sen puhallinsoittajat Pekka Westerholm ja Heikki Syrjänen ovat elvyttäneet mänkerin ja sen sukulaissoittimen lirun käyttöä. Yhtyeen tuotantoa voi kuunnella mm. CD-levyillä EkÉ!, Inky Joy ja Valkoista sukua. Tyylilajia luonnehditaan esim. etnovaikutteiseksi free jazziksi. Pekka W on rekonstruoinut ja soittanut mänkereitä ja liruja 1980-luvulta lähtien ja häntä voidaan pitää “maailman johtavana mänkeriasiantuntijana”. Klarinetisti, MuT Mikko Raasakka on myös erittäin taitava “liruisti”. Kansanmuusikko-tutkija ja opettaja Kristiina Ilmonen on niinikään perehtynyt em. soittimiin.
3. Pitkähuilu
Pitkähuilu (luonnonsävelhuilu, yläsävelhuilu, kävelykeppi) on perinteisesti sormiaukoton tulppakanavahuilu. Jotkut nykyrakentajat saattavat tosin lisätä huilun päähän sormiaukon tai pari. Alunperin niitä on valmistettu pajunkuoresta, nykyään puusta tai muovista (esim. sähköputki, aurauskeppi jne.)
Pitkähuilun sävelikkö koostuu kahdesta erilaisesta yläsävelsarjasta. Toinen sarja löytyy, kun puhaltaa avoimeen huiluun – toinen sarja taas muodostuu siten, että puhalletaan huiluun, jonka pää on tukittu sormella tai sormilla.
Melodioita soitettaessa huilun päätä avataan ja suljetaan. Joissakin huiluissa tukkiminen aiheuttaa hienon rytmisen efektin. Norjalaisessa perinteessä rytmiikkaa korostetaan myös jaloilla polkemalla. Huilun pään voi sulkea myös osittain, tällöin saadaan tukitun ja avoimen välissä soiva sävel. Näin saadaan soitettua esim. korkea alajohtosävel ja molliterssi.
Pitkähuilua voi kuunnella mm. norjalaiselta CD-levyltä Seljefløyta.
4. Puusarvi
Puusarvi on trumpettityyppinen soitin. Rauno Niemisen rakentamat puusarvet ovat G-vireisiä ja niissä on neljä sormiaukkoa. Poraus on sarvenmuotoinen: litteä kartiomainen. Kansanmusiikissa käytetään myös pukin- ja muiden eläinten sarvia. Puusarvia onkin tiettävästi alettu valmistaa, jos ja kun eläinten sarvia ei ole ollut saatavilla.
Aloitteleva soittaja voi kohtuullisella harjoittelulla oppia soittamaan kvintin sisällä (g, a, h, b, c, cis, d). Taitava trumpetisti saa puusarvesta paljon enemmänkin irti, mutta kansanmuusikon ja trumpetistin sointi-ihanteet tuntuvat olevan melko kaukana toisistaan. Trumpetistin sointi on tiukempi ja metallisempi, kansanmuusikot taas tuntuvat hakevan pehmeämpää, puupuhaltimiin viittaavaa saundia.
Suomalaista pukinsarvensoittoa voi kuunnella Virpi Forsbergin (ja kantelisti Arja Kastisen) levyllä Vita. Taitava puusarven soittaja on myöskin Leena Joutsenlahti.
5. Munniharppu
eli juutalainen harppu, märistysrauta, turpajurra…
- koostuu äänirautaa muistuttavasta tangosta, joka on taivutettu kehykseksi hevosenkengän tai pikemminkin tatin muotoon
- Tangon keskellä on joustavasta metalliliuskasta tehty levy, jonka päähän on tehty taite siten, että sitä on helppo näppäillä
- materiaali voi olla myös muuta kun rautaa, esim. puuta
- kehystangon kapea kohta painetaan hampaita vasten ja harppua pidetään kiinni kehyksen leveästä osasta. Ääni syntyy kieltä näppäilemällä suuontelon toimiessa instrumentin kaikukoppana
- Pohjasävel soi aina, ylä-äänten korkeutta muutetaan samaan tapaan kuin laulaessa, suuontelon muotoa muuttamalla kielen ja poskilihasten avulla
- kaaritukset saadaan esille esim. kielten näppäilemällä tai kurkunpään sulkemisellä tai avaamisella
- Äänenkorkeus, -vahvuus ja -ala riippuu soitimesta ja mm. soitimen materiaalista
- Soittimen ääni on verraten hiljainen. Sitä voi vahvistaa ulos- tai sisäänhengityksellä soittimen kielen ja kehysraudan välitse
- Suomalainen vanhan polven soittaja oli Vihtori Heinonen Lounais-Hämeen maaseudulta. Suomalainen nykyajan mestari on Tapani Varis
kirjallisuutta:
- Vanhin kirjallinen tieto lienee J.L. Runebergin runoteos Hirvenhiihtäjät (Elgskyttarne) vuodelta 1832. Teoksen suomentaneista on ainakin Otto Manninen kääntänyt ruotsinkielisen sanan giga peliraudaksi tai suupeliraudaksi, mikä viitannee munniharppuun.
- Uutispäivä Demarin kaukaisessa edeltäjässä Suomen Sosiaalidemokraatissa oli kaksi munniharppuseppiä koskevaa kirjoitusta vuonna 1950.
- Vuonna 1978 ilmestyi Kotiseutu -nimisen lehden numerossa kolme arkeologi Jukka-Pekka Taavitsaisen Suomesta löytyneitä munniharppuja käsittelevä artikkeli. Kansanmusiikki-lehden numerossa 2/1980 ilmestyi Ilkka Kolehmaisen kirjoittama suppea yleisesitys soittimesta ja sen historiasta. Vuoden 1991 Uusi kansanmusiikki -lehden numerossa viisi Hannu Saha laajentaa kotimaista märistyshistoriaa tuomalla julkisuuteen muun muassa edellä mainitun Vihtori Heinosen. Tämän jälkeen on juttuja julkaistu ainakin Friiti – Kansan musiikkilehdessä (2/2000) ja Aamulehdessä (21.7.2000). (http://www.freewebs.com/munniharppu)
diskografiaa:
Tapani Varis Munniharppuuna Kansanmusiikin osaston äänitteitä 16 KICD 46, Kansanmusiikki-instituutti, 1996
The Great Awakening/Eastern Khanty. Global Music Centre, 2001
Yakutia: Epics and Improvisations Siberiez, Buda – Musique Du Monde , 2000
linkit:
http://www.freewebs.com/munniharppu (Suomen Munniharppuyhdistys)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Munniharppu)
http://danmoi.de/shop/index.php?main_page=trump (englannin ja saksankieliset)
Tiedot kokosin ihan itse, paitsi munniharpusta Sanne-ystäväni
