Höö, onpas ollut taas niin haipakkaa että en ole juurkaan ehtinyt näissä merkeissä istuskella. “Syyslomaviikko” oli ja meni ja loman loppupuoliskon pläjäys kuvalinkkeineen löytyy siskon jo kuuluisaksi tulleella käsialalla täältä.
Ouluun selvittiin ehjin nahoin ja suurin piirtein tolkuissamme, loppumatka kettukarkkien ja koirien kalevalan voimin. Juhakin tuli Vilniuksesta yhtä kongressia rikkaampana, mukanaan suklaata, karkintuoksuista huulirasvaa, lego-auto-peräkärry-yhdistelmäpaketti (josta [...]
Entries Tagged as ‘opiskelut’
29-10-2008
Sekavahko tilannekatsaus
02-10-2008
Halutaan vuokrata: majakka
Päivän juokse-tai-kuole -tyyppinen kohtaus tapahtui iltapäivällä Helsinkistä lähtiessä, tuli vähän kiire junaan. Kuusi minuuttia ennen junan lähtöaikaa bussi jökötti vielä punaisissa valoissa oopperan kohdalla… Kahdessa minuutissa onnistuin lopulta kiitämään päättäriltä oikeaan junaan. Mukanani viulu kotelossaan, kantelekotelo täynnä huiluja, matkalaukku ja olkalaukku. Joopa joo, näin saadaan jännitystä elämään… Myöhästyminen oli ehkä n. kahden sekunnin päässä.
Junassahan tuota [...]
25-09-2008
Sinä päivänä kun tämän blogin kävijämäärä rikkoi 10 000 rajapyykin, mummi kuoli. Sinä päivänä, kun blogini täytti 1 v, alkoi Kauhajoella paukkua. Kumpanakaan päivänä ei juuri tehnyt mieli juhlia, ei edes paljoo kirjoitella. Mutta: vuosi siis jo takana. Analyysiä siitä ehkä tuonnempana…
Nyt ollaan Helsingissä; nyt tää opiskelu sitten vasta oikeastaan alkaakin. Eilen oli teoriaa, säv.&sov:ia [...]
30-08-2008
Luvassa yöjunapitoinen syksy
Johdantopäivät oli oikein suotuisat. Kahden päivän läsnäololla pääsen hyvin alkuun. Saan melko varmasti niitä opettajia joita toivoin. Opetussuunnitelma on ihanan väljä ja joustava – sehän sopii meikäläiselle varsin itseohjautuvalle ja tiedostavalle opiskelijalle paremmin kuin hyvin. Ihmiset oli lämpimiä, välittömiä ja mukavia. Kaikesta päätellen osasto on hyvin pitkälti maineensa veroinen. Ja mikä parasta: olen ihan vakuuttunut [...]
25-08-2008
Tästä se lähtee
Heltzinkissä ollaan ja aloitettu johdantoperioodi alkavaa maisteriskoulutusta varten. Hieman epätodellinen olo tässä on päällimmäisenä. Niinkuin kuvitella saattaa, meidän uusien, aloittavien eteen marssitettiin monia uusia kasvoja, päivämääriä, informaatiota ja käytännön ohjeita muistettavaksi ja sulateltavaksi. Toisaalta paljon uutta ja toisaalta paljon ihan tuttua, onhan tässä jo erinäisiä kouluja aloitettu ja useimmat jo lopetettukin. Sitä odotan jo kovasti, [...]
21-07-2008
Kuka hullu
Parissa blogissa puitiin kansanmusiikin tämän päivän kuvioita. Mäkin ajattelin jatkaa aiheesta.
Luin keväällä hienoa kirjaa Kohti kolmannen vuosituhannen musiikkikasvatusta. Muistaakseni se oli siellä, juttua musiikimaun syntymisen tutkimuksista. Yhden teorian mukaan herkässä ja muutosalttiissa ikävaiheessa, murrosiän kieppeillä, syntyneillä kuuntelukokemuksilla on tärkeä rooli musiikkimaun muotoutumisessa. Tottahan ne kuuntelukokemukset silloin on suurimmalla osalla pop/rock-osastoa. Mutta jos siinä ikävaiheessa saa [...]
14-06-2008
Keinuen kohti kesää
Tiesitkö, mikä on huplaputi? Entä joogakeinunta? Huplaputi on se, kun pyörittää keinun tuhannenkierteelle, hyppää sitten kyytiin ja pyörii hirveällä vauhdilla ympäri-ympäri-ympäri. Joogakeinunnassa taas istutaan lautakeinussa risti-istunnassa, silmät kiinni ja kädet sivuilla kämmenselät ylöspäin. Mahdollisimman kovassa vauhdissa tietty. Oltiin siis mökillä ja tytöt oli just niin vauhdissa kuin kuvitella saattaa. Pitivät juoksukilpailuja mökin ympäri (super-isoissa kumppareissa, [...]
26-05-2008
Artun kekkereissä
Oltiin Ilonan kanssa viikonloppureissulla Savossa ristiäisissä. Ainon angiina tuli takas joten muu lauma jäi kotiin toipumaan ja hoitamaan. Menimme kätevästi Kärsämäen ja melkein Kajaanin kautta. Oli hienon vihreää ja valoisaa. Kärsiksellä oltiin yötäkin ja koettiin luontoelämyksiä: nähtiin pöllö, kevään ekat pääskyset, kuoveja ja taivaanvuohi. Ilona juoksenteli pellolla, plumpsautteli kiviä jokeen ja poltti sormensa nokkosiin. Ja [...]
19-05-2008
Juha lähti viiden jälkeen aamujunalla Helsinkiin. Mä sain nukkua melkein kahdeksaan asti. Muistin antaa Ainolle antibiootin, pakata Ilonan reppuun uikkarin ja pyyhkeen ja sain lapset ajoissa kouluun ja uimahallille. Siinä ne tämän päivän tähtihetket olikin.
Aamupäivällä selvisi, etten mä voikaan saada enää viimeistä laulutuntia. Siis Viimeistä, ei vaan tämän kevään vaan koko viiden vuoden koulutuksen. Seuraavaksi [...]
09-05-2008
Opinnäytetyön raportti on valmis ja palautettu. Viimeisiä korjauksia mietittiin Outin kanssa leikkipuiston pöydän ääressä, Ponni leikki autoilla vieressä ja kokkaili hiekkalaatikolla. Huikaiseva auringonpaiste. Sit mentiin Ponnin kanssa kotiin, tein korjaukset koneelle, itsearviointikaavake vielä, tulostus * kolme, ja sit se olikin siinä. 44 sivua ja liitteet. Juhlallisen luovutuksen jälkeen käytiin jätskillä. Otin kaktus-sitruunasorbetin, ihan hyvää ja [...]


