Liput on laskettu, kynttilät palaa. Siellä täällä niitä näkyy; yksinäisiä, hiljaisia, päättäväisiä liekkejä. Yllättävän kirkkaita muuten, keskellä kaupungin valoja. Huomaan, Maria, saman, että mun mieli työskentelee vielä koko asian kanssa. Uusia ajatuksia ja tuntemuksia pulpahtelee pintaan. En tiedä, olisko meidän eskarissa ja eppuluokalla käsitelty tänään tätä aihetta. Tytöthän siis toipuilee edelleen kotona. Ja ovat muuten [...]
Entries Tagged as ‘ilonan unet’
28-10-2007
Rumat vaatteet rules
Tää on kyllä hyvä systeemi tämä kellon siirtäminen! Siis tähän suuntaan. Jos vaikka kerran viikossa sais yhden ylimääräisen tunnin niin johan se tekis elämän helpommaksi!
Tänään pilates-tunnilla tehtiin eilistä selvästi vaikeampia ja rankempia liikkeitä eikä väleissä (missä väleissä?) paljoa rupateltu. Oikein tyytyväinen olin tänäänkin, mutta täytyy myöntää, että kotiin palatessa ei ollut ihan niin rento ja [...]
20-10-2007
Kanteleuni ja korvasärkyä
Olis sitten kannattanut mennä illalla ihan kiltisti nukkumaan, kun kerran oli vähän aikaisemmin mahdollisuus… Yöllä alkoikin nimittäin taas tapahtua erinäisiä asioita. Ensin Onnin yöjollotukset siinä kahden jälkeen (en tajua, mikä sitä taas herättää öisin, vähän aikaa sitten meni välillä jo niin hienosti), sitten taas näitä Ilonan unia. Ei ollut pahaa unta tällä kertaa, vaan muuten [...]
30-09-2007
Harmaata
Yösydän oli taas yhtä poukkoilua, kun Onnin ja Ilonan unet ei menny ihan putkeen. Onni havahtui kahden jälkeen johonkin, ja just kun olin saanut hänet uudestaan uneen, niin Ilona huutaa äitiä lastenhuoneessa. Kyseessä ei ollut rapu-uni tällä kertaa, vaan Kiusaaja-Kärpänen! Eihän siinä vielä mitään, mutta puolen tunnin päästä tuli toinen uni jossa kokonainen LAUMA kärpäsiä [...]
28-09-2007
Kuuhulluutta ja kurkkuoireita
Aiheuttaakohan tämä täydenkuun aika jotain kuuhulluuteen vivahtavaa meidän perheessä? Onni nukkui aika levottomasti, pyrki isoon sänkyyn jo alkuyöstä ja kääntyili ja vääntyili siellä sitten ihan poikittain; milloin oli pää minun kainalossa ja jalat vispasi Juhan päällä, ja sitten taas vaihteeksi toisin päin. Kahden maissa Ilona alkoi kiljua äitiä, kun unessa iso karvainen rapu oli suuttunut [...]


