Jari Sinkkosen kolumnista:
“Jokainen meistä ei voi kesälläkään olla riippumattomamma, mutta jokainen voi pyrkiä tulemaan riippumattomammaksi.”
Entries Tagged as ‘haaveiluja’
07-06-2008
Vielä hyvistä lomasuunnitelmista
05-06-2008
Kokousmuistio
Meillä harrastetaan kokouksia. Viikonlopunsuunnittelukokouksia, ruokalistatoivomuskokouksia, siivouskriisikokouksia ym. Tytöt toimivat innokkaasti vuorollaan sihteerinä ja puheenjohtajana. Pöytäkirjat on useimmiten luettavissa jääkaapin ovesta.
Viimeksi suunniteltiin kesää. Istuttiin auringonpaisteessa parvekkeella, tarjoiluna oli jäätelöä ja kahvia. Jokainen sai esittää toivomuksensa, paitsi Ponni joka veteli sikeitä.
Ilona toivoo: Että saisin istua ulkona kukkien keskellä, mieluiten rannalla, ja syödä pirtelöä jossa on sellanen päivänvarjokoriste. [...]
08-05-2008
Kun kirjoittaa yökaudet opinnäytetyötä ja oikolukee painoon menevää nuottivihkoa niin ei sitä vaan jaksa enää blogata. Tutkintojakin on piisannut tällä viikolla: vain yhdessä olin itse soittamassa (avustajana), mutta paria muuta olin kuulemassa ihan omaksi iloksi ja opiksi, ja sitten oli oman pikkuoppilaan tutkinto. Ja perusopetuksen kevätsoittajaiset. Ja mainiot Rekilaulujamit! Portfolionikin kaivoin taas esiin; sen loppuunsaattaminen [...]
28-02-2008
Sarvet kuonolle
Kuikka kirjoitti sarvista. Sarvi on taivaallinen soitin. Se on pehmeä ja kantava, taipuisa ja kaikuisa. Mulla on paljon visioita liittyen sarvensoittoon. Silläkin uhalla, että joku varastaa ideani, aion jakaa tässä muutaman, (sieltä latteammasta päästä )… Ensinnäkin, olen ajatellut perustaa Suomen Sarviorkesterin. Sen nimi on Sarvikuonot ja siihen voi liittyä, kun osaa/jaksaa soittaa g:tä (tai [...]
05-02-2008
Mummuks tahtomine
Tule viäl semne aamu, / ko mää herä ilman kello oikke aikasi, / keitän ittelän kaffet, polje Monarkin kans kaupunkil, / ole oven taka vartomas ko L. Lehtose Leninkiliikke / myyjäfrouva tule töihi, päästä munt sisäl, / autta valikoittema heijä suurimma, / vaaliampunasimma pualpunttisimma aluhousu, / Aurjoefärisek kunnolliset tukisuka, / ja merinovillasep polvelämmittime, / naapurkaupast [...]
17-11-2007
Herkkuja
Vitsi että olikin hieno se Ainon koulu. Vanha kaunis kivirakennus ja nyt sitten rempattu ihan viimesen päälle kuntoon. On tosi iso piha ja siellä vaikka mitä laitteita, on liikuntasali (mm. kiipeilyseinä!) ja erikseen oma musiikkisali, jossa komeili kuusitoista uutta sähköpianoa, pitkät rivit kitaroita, djembejä, tamburiineja, pari rumpusettiä, xylofoneja ja metallofoneja, kanteleita, flygä, ym ym ym [...]
18-10-2007
Olis sellanen talo myytävänä
Iissä olis sellanen talo myytävänä. 1890-luvulla rakennettu, erittäin hyvin pidetty, sopivasti tilaa ja huoneita, iso oma tontti aivan joen rannassa, on rantasauna ja puohirakennus ja loistava sijainti Iin haminassa: kirkonkylän, koulujen ja päiväkodin välittömässä läheisyydessä. Ja talohan siis ei oo mitenkään sieltä rumimmasta päästä, niinkuin ehkä arvata saattaa… Meidän oikeaan muuttoon on vielä yli [...]


