Päivän juokse-tai-kuole -tyyppinen kohtaus tapahtui iltapäivällä Helsinkistä lähtiessä, tuli vähän kiire junaan. Kuusi minuuttia ennen junan lähtöaikaa bussi jökötti vielä punaisissa valoissa oopperan kohdalla… Kahdessa minuutissa onnistuin lopulta kiitämään päättäriltä oikeaan junaan. Mukanani viulu kotelossaan, kantelekotelo täynnä huiluja, matkalaukku ja olkalaukku. Joopa joo, näin saadaan jännitystä elämään… Myöhästyminen oli ehkä n. kahden sekunnin päässä.
Junassahan tuota olikin sitten aikaa istua. Pänttäsin itkuvirsitietoutta ja karjasoittoja, josko niistä irtoaisi järkevä aihe analyysityöhön. Tai siis irtoaa kyllä, irtoaa vaikka väikkäriin tai kahteen – mutta tarkemmin sanottuna pitäisi kyetä rajaamaan homma suppeaan ja noin niinku mukavasti pariinkymmeneen sivuun mahtuvaiseksi.
Aivotyön ja opiskelun jälkeen vaihdoin Muumipappaan ja mereen, joka loppuikin sopivasti kuulutusten ilmoitellessa Ouluun saapumisesta. Ja mikä olikaan kirjan loppukohtaus?? Majakanvartijan syntymäpäivät: kolmas lokakuuta, mikä on siis huomenna, ja mikä on siis meidän Ainon synttäripäivä. Ihme yhteensattuma, sanonpa vaan. Tämä on luultavasti merkiksi meille annettu, että kannattaisi harkita vakavasti muuttoa ulkosaaristoon.
Olin muuten tänään elämäni ensimmäisellä viulutunnilla. Vaikeeta on ja hauskaa.
Ens kerralla otan korvatulpat mukaan.


