Niin kovasti kun tytöt viime vuonna haikailikin, että muutettaispa omakotitaloon, niin viime aikoina aiheesta ei ole puhuttu puolta sanaa. Täällä on nimittäin muodostunut mahtava meidän talon jengi. Siinä on viisi 6-8 -vuotiasta ja tuolla pihalla ne pörheltää yhdessä melkeinpä joka päivä, satoi tai paistoi. Niitä on just sopivan verran, että kaikki otetaan mukaan. Ja toisaalta ne myös on sellasia tyyppejä, että kaikki otetaan mukaan. Ei oo väliä, onko tyttö vai poika tai tummempi vai vaaleempi iho. Siellä ne pelaa jalkapalloa, kiipeilee puussa, on rosvoa ja poliisia… eilen katoin kun koko porukan pienin ja nuorin pomppi jäteastioiden kannelta kannelle kuin apina. Naapurin pyörävaraston katolla kiipeilyn menin kieltämään, tylsä äiti.
Aino pääsi konsalle klarinettitunneille ja Ilona kuvataidekouluun kuvis/teatterikerhoon. Olin ihan varma, ettei kumpaankaan mahtuis enää, mutta joskus asiat vaan loksahtaa yhdellä puhelinsoitolla. Aino sai jo lainasoittimen, tosin vaan 1-2 viikoksi kunnes ostetaan oma, ja se on muuten vinguttanut sitä tosi ahkerasti. Tai itse asiassa se soi muuten jo ihmeen hienosti ja vingahteluja tulee vaan ihan vähän ja harvoin. Onnin kanssa jatketaan päiväkotiin tutustumista nyt kun kuume on hellittänyt. Tiistaina päiväkoti täytti pyöreitä vuosia ja koko väki pääsi potnapekka-ajelulle. (Jos et tiedä mikä se on, oulu-tietämyksessäsi on parantamisen varaa.)
