Oli semmonen syksyviikonloppu. Tuuli riisui puita oikein kunnon myräkällä. Meillä oli bändin kanssa tosi hyvät treenipäivät – välillä sitä vaan saa enemmän aikaan ja asiat loksahtaa kohdalleen. Välillä on enempi haeskelua ja sekin tietty kuuluu asiaan. Mutta nyt siis hommat luisti ja saatiin paljon aikaan. Vähän ennen puoltayötä sunnuntai-iltana kotiuduin sitten tänne, kodiksiko tätä nyt [...]
Entries from syyskuu 2008
25-09-2008
Sinä päivänä kun tämän blogin kävijämäärä rikkoi 10 000 rajapyykin, mummi kuoli. Sinä päivänä, kun blogini täytti 1 v, alkoi Kauhajoella paukkua. Kumpanakaan päivänä ei juuri tehnyt mieli juhlia, ei edes paljoo kirjoitella. Mutta: vuosi siis jo takana. Analyysiä siitä ehkä tuonnempana…
Nyt ollaan Helsingissä; nyt tää opiskelu sitten vasta oikeastaan alkaakin. Eilen oli teoriaa, säv.&sov:ia [...]
21-09-2008
Ei huono viikonloppu
Tapahtui mm. seuraavaa:
Tytöt kävi kirjastossa ja sai omat kirjastokortit. Tehtiin kolme omenapiirakkaa ja syötiin niistä kaksi. Saatiin ruokaseuraa sekä lauantaille (tyttöjen kaveri naapurirapusta) että sunnuntaille (pikkuveli, tyttöjen suursuosikki Matu-eno). Oltiin konkkaa ja 10 tikkua laudalla pihalla. Tytöt rakenteli salamajan Juhan työpöydän taakse, tarkkailivat sieltä maailmanmenoa ja laativat muistiinpanoja ja strategioita. Tehtiin eväsretki Liminganlahdelle. Siellä oli [...]
19-09-2008
Esityslistalla omenia ja vaahtokylpyjä
Sikäli “normaali” (sikäli outo) viikko, että kukaan meistä ei matkustanut mihinkään. Vain ärsyttävä flunssanpoikanen kurkku- ja pääkipuineen häiritsi orastavan arkirytmin löytymistä. Savosta tuli 17 kilon omenalähetys, kiitoksia vaan! Testattu on ja hyvin toimivat. Onni jatkoi päiväkodissa: hoitopäivää pidennettiin nyt niin, että keskiviikkona ja torstaina kokeiltiin jo päiväunillekin jäämistä. Ja Ponnihan nukkui. Paremmin ja paremmin kuulemma [...]
14-09-2008
Plum
Juha lähti lasten kans käymään mökillä: tarkistamaan onko katto remppaviikon jälkeen niinku pitäis (oli) (ja on muuten kallista lystiä) ja kauhistelemaan rantaa jossa pönttö metsuri oli kaatanu puuta ku heinää. Siis oli tarkoitus harventaa vähän vaan pusikkoa ja kuuset pois (tämä oli mun näkemys, Juhalla oli kyllä radikaalimpi visio) mutta motokuski älypää oli kaatanut KAIKKI [...]
13-09-2008
Päivän ohjelma
Perunkirjoitus, kahdet synttärit (Aino), lasten liikennetapahtuma (Ilona) ja Onnin päikkärit, kaikki yhtä aikaa. Ja kaikki toki ihan eri puolilla kaupunkia, kuinkas muuten. Päikkärit jäi kyllä lyhyiksi, muuten kaikki meni suht putkeen.
Tuli siis ajeltua. Tytöt mietti auton takapenkillä, kuka keksi maailman ensimmäisen auton. “Leonardo da Vinci”, muisteli Aino. “Eikun se kehitti lentokoneen tai helikopterin”, oli Ilonan [...]
12-09-2008
Syksyntuntua
Sattui ihme juttu. Tulin junalla kokkelbyystä kun Kannuksen kohdalla ottivat luokkakuvaa ulkona, aivan radan vieressä. Just kun katsoin vaununi ikkunasta, kuvaajan salama välähti. Kummallinen ajatus joutua ihan vahingossa luokkakuvaan…
On ollut hienoja kirpeitä aurinkoisia päiviä. Kävin täälläkin yliopistolla tsekkailemassa, olisko siellä mulle sopivia kursseja tarjolla. Sain avaimen joten ainakin voin käydä siellä reenaamassa. Hippiäinen oli pääovilla [...]
08-09-2008
Kestän, en kestä, kestän… eli Laatikoiden keskeltä, osa 3
Hyvänä päivänä ajattelen, että meneehän se elämä näinkin. Ihan ollaan järjissämme täällä ja katto pään päällä ja lapset on silminnähden onnellisia ja tasapainoisia. Yksi meistä saa kohtuullista toimeentuloakin jolla ostamme ruokaa, maksamme vastiketta ja toteutamme itseämme.
Huonona päivänä ajattelen, että pimahdankohan ennen joulua vai vasta joulun jälkeen. Siis voiko tätä kestää järjissänsä tätä tavaranpaljoutta, lähteviä ja [...]
03-09-2008
Ryhmäytymisiä
Niin kovasti kun tytöt viime vuonna haikailikin, että muutettaispa omakotitaloon, niin viime aikoina aiheesta ei ole puhuttu puolta sanaa. Täällä on nimittäin muodostunut mahtava meidän talon jengi. Siinä on viisi 6-8 -vuotiasta ja tuolla pihalla ne pörheltää yhdessä melkeinpä joka päivä, satoi tai paistoi. Niitä on just sopivan verran, että kaikki otetaan mukaan. Ja toisaalta [...]


