Kyllä onkin ollut värikäs päivä, täynnä vipinää ja huisketta aamusta iltamyöhään. Tunnelmatkin ovat vaihdelleet laidasta laitaan… Aamulla Juha vei tytöt kouluun ja eskariin ja Onnin Clas Ohlsonille “miesten ostoksille”, joten pääsin aloittamaan työpäivää ihanan hiljaisessa talossa. Matkalla konservatoriolle oppilaani soitti ja perui tuntinsa, joten siitä vapautui ruhtinaallinen puolitoista tuntia ihan vaan omalle harjoittelulle! Puhallinkoteloita aukoessa tuli kuitenkin järkytys kun huomasin, että mänkerin kieleen on tullut pienenpieni särö!! Kyllähän se vielä soi, mutta mitäs jos särö kasvaa tai pimahtaa kokonaan kahtia joku kaunis päivä? Eihän siinä auttanut muu kun soittaa “nakkilan tehtaalle”, jossa onneksi ystävällinen soitinrakentaja lupasi lähettää uusia kieliä ensitilassa. Näitä varaosia kun ei ihan joka musiikkikaupasta löydykään…
Iltapäivällä minun ja Juhan puhelimet pirisivät kilpaa iltapäivähepulissa heiluvien rakkaitten lastemme kanssa. (Iltapäivähepuli on siis se, joka tulee ennen päivällishepulia ja sen jälkeen seuraavaa iltahepulia; kahden ensin mainitun välissä on rauhallisempi hetki, kun kaksi vanhinta seuraavat hartaina telkkarin lastentuntia.) Siinä sivussa yritin ottaa tolkkua juuri alkaneen verkkokurssin aloitustehtävistä, kuoria porkkanoita sosekeittoon, visioida “Uuden musiikin lokakuun” kansanmusiikin teemapäivää Minna R:n kanssa puhelimessa, sopia ensi maanantain soittotreenejä ym ym. Sosekeitto valmistui lopultakin hieman liian myöhään, joten päivällishepuli oli tosiasia ja yksi täysi keittolautanen lensi pöydän alle leviten sieltä sitten eri suuntiin. Tässä vaiheessa Juhakin lopetti puhelunsa ja tuli keittiöön selvittelemään tilannetta. Onni virkistyi keitosta ja melko pian sitä seuranneesta iltapuurosta niin, että ei meinannut malttaa mennä nukkumaan ollenkaan. Outi soitteli ja suunnittelimme tulevia ONT-kuvioita Onnin viskellessä pieniä puisia palikoita ympäri pikkuhuonetta – näin siis vielä kello 22 maissa…
Nyt kello on jo melko paljon, kaikki lapset unten mailla ja iso pyöreä kuu mollottaa suoraan silmiin ikkunan takaa. Vielä pitänee tutkailla saksalaista munniharppusivustoa ensi viikon tilausta varten. Ja sitten pää tyynyyn…
4 kommenttia
28-09-2007 kello 6:02
Onpa MAHTAVAA, kun olen saanut jo kolmannen perheenjäsenen houkuteltua blogilandian syövereihin. Tuo sun päivä kuulostaa jotenkin niin tyypilliseltä Väkkätalon menolta, että täällä Helsingin päässä ei tiedä pitäiskö nauraa vai tuntea myötätuntoa. Ehkä vähän molempia… Tervetuloa sit viikon päästä tänne Hellikselle, täällä on rauhallista ja hepulit hieman harvemmassa (ainakin yleensä…)
01-10-2007 kello 6:02
Kiva, kun laitoit blogisi sijainnin minulle. Yritin eilen etsiä sivujasi googlaten, mutta tehtävä osoittautui toivottomaksi.
Tavallinen elämä on parasta. Tämän todistat myös sinä sivujesi kautta.
01-10-2007 kello 8:15
Mikä on mänkeri? Ymmärsin toki, että kaiketi joku kielisoitin, mutta minkä näköinen ja mitä tutumpaa se lähinnä muistuttaa?
01-10-2007 kello 8:33
Mänkeri on eräänlainen puuklarinetti, kansanomainen puhallinsoitin. Värähtelevää osaa, lehdykkää, “pärettä”, kutsutaan myös kieleksi. Sainkin just tänään viestiä rakentajalta, että uusia kieliä on tulossa. Jos olen oikein käsittänyt, ne tehdään arvokkaasta katajan sydänpuusta, ja hiominen ja taivuttaminen on millimetrin kymmenesosien tarkkuutta vaativaa puuhaa. Jokainen mänkeri on käsintehty ja siksi yksilöllinen, joten jokainen soitin vaatii juuri omanlaisensa kielen… Kyllä olisin pulassa, jos joutuisin semmoista yksin värkkäämään… Mitenkäs Jenni, eikös oboistit myös työstä omia lehdykköjään?