19-08-2008
Oho, tässähän on viikko vierähtänyt ilman minkäänlaisia muistiinpanoja. On niin turkasesti tota hommaa, että ei meinaa mitään (kivaa) ehtiä. Paperisotaa on käyty moneen suuntaan ja käydään yhä. Jotain on saatu aikaankin: Onnille löytyi tosi mukavantuntuinen hoitopaikka (ensi viikolla alkaa pehmeä lasku ja tutustuminen kohti kolmepäiväistä hoitoviikkoa) ja tytöille saatiin paikat iltapäiväkerhoon. En tiedä paljonko niitä tulee käytettyä mutta onpahan ainakin mahdollisuus mennä.
Viikonloppu hujahti ensi viikonlopun konsertin suunnittelussa ja valmistelussa. Naapurit saivat esimakua että täältä kuuluu ja tulee kuulumaan… Konsertissa mulla on vain naissivuosa, sisko Heidi vetää pääroolin ja Juha säestää. Onnin mielestä voisin jättää vaikka kokonaan väliin, mutta ihan ok saatiin sentään harjoiteltua, varsinkin kun Matti-eno vei koko ipanajoukon heidän tämän hetkiseen lempparileikkipuistoon. Reetta-serkkukin kävi sunnuntaipäiväkaffeella ja oikein mukava oli vaihtaa kuulumisia!
Tytöt siis kulkee koulussa ja hyvällä mielellä edelleen. Opet on mukavia, kirjat on hienoja, läksyt on kivoja (varsinkin Ilonasta) ja vieruskaverikin on kuulemma kummallakin kiva. Ehkä tässä on jollain lailla päästy arkeen kiinni vaikka vielä vähän kompastellaankin muuttolaatikoihin.
11-08-2008
Reput selässä keikkuen ja kevyin askelin lähtivät tänään koulutielle. Aurinko paistoi ja jännitti niin maan perusteellisesti. Ilonalla oli lettikiharat saparoilla ja uusi nuttu päällä. Aino jätti keltanokkalippiksen kotiin, ettei tule sekaannuksia että hän olis jotenkin ekaluokkalainen. On se vaan sama hohto, tuoksut ja tunnelmat tuossa ekassa koulupäivässä, oli sitten pieni tai iso koulu, ja samanlaista jännityshytinää tuntui olevan kaikenkokoisilla oppilailla opettajista nyt puhumattakaan. Olin Ilonan luokassa ekan tunnin ajan ja tosi mukavalta vaikutti koko ryhmä ja sen ope. Iltapäivällä saimme sitten varsin perusteelliset selostukset siitä, kenen vieressä tai takana on oltu luokassa tai ruokajonossa ja mitä ope kysyi ja mitä leikittiin välitunnilla. Ja että siellä oli niiiin kivaa!!! Hieno juttu että koulu lähti näin iloisissa merkeissä alkuun.
Onni opiskelee kotikoulussa automerkkejä. Juha on piirtänyt n. kymmenen yleisintä lapulle josta niitä sitten luetaan puuron syönnin yhteydessä. Sanomalehdestä pitää tietty kattoa automainokset; vaihtoautojen myynti-ilmoituksissahan niitä on hienosti rivissä erimerkkisiä. Ja kadulla Onni kovaäänisesti vaatii selvitystä minkämerkkisiä autoja on parkissa tai tulee vastaan. Audin, volkkarin ja mersun Onni tunnistaa jo kevyesti.Voovon lisäksi omaan sanavarastoon kuuluu nyt myös pöhö.
09-08-2008
Oltiin viis päivää mökillä huhkimassa. Kun aina välillä vaihtaa paikkaa niin on aina uudet laatikot ja uudet hommat (ei käy niin raskaaksi)! Meni sinne tai tänne niin töitä vaan riittää. Mökillä raivattiin leikkimökki, saunamökki, saunan edusta ja vajan ja liiterin alue. Löytyi jälleen yhtä sun toista kummallista; mm. 60-luvun vanhoja uimapatjan raatoja, 2 kpl vessanpytyn kansia (sikäli mielenkiintoista että siellä on ja on aina ollut vaan puucee), rämä suksiboksi ja kivikokoelma. Lisäksi löytyi vanha hiirenpesä ja toimivat kimalaisen- ja ampiaisenpesät, jälkimmäinen Juhan saappaassa (!). Ihme kyllä ei tullut piston pistoa vaikka jalkaan laitettaessa se pesä löytyi. Juha hoiteli urhoollisesti 50 kiloa mädäntyneitä auringonkukan siemeniä ja yhteisvoimin kannettiin 18 jätesäkillistä vanhoja lehtiä (osa vietiin jo viime kesänä). Osa “kaikesta” lajiteltiin kirpparille vietäväksi, osa meni omaan kompostiin, pahvit, paperi, lasi, metalli, muovi, elektroniikka ja ongelmajäte omiin osastoihinsa. Ja SILTI se 13 kuution siirtolava tuli melkein täyteen kaikkea muuta. Huh huh.
Hauska harmaantunut muurari naapurikylältä kävi tekemässä meille uuden piipun (sen katonpäällisen osan). Lisäksi leivottiin pullaa, syötiin mansikoita (joita ihme kyllä pukkaa vanhalta ränsistyneeltä mansikkamaalta) ja ahvenia joita tytöt suurella hartaudella ja täpinällä joesta onkivat. Illalla poltettiin kynttilöitä ja syötiin suklaata, ajoittain tuntui erittäinkin lomaisalta. Yöt oli kylmiä: aamulla aikaisin oli jopa kuuraa, kuulemma. Päivät oli kauniita ja aurinkoisia. Ei ihan hellettä mutta t-paitakeliä kumminkin.
Yhtenä iltapäivänä tuli 64 kurkea kieppumaan siihen joen yläpuolelle. Ottivat korkeutta, vaihtoivat paikkoja, välillä tekivät auran alkua, sitten taas pyörivät ja menivät ja tulivat yläjuoksulle ja taas takaisin. Leikkivät varmaan (?), suunnittelivat tulevaa reissua ja lauloivat koko ajan täyttä päätä. Oli muuten mahtavan näköistä ja kuuloista.
01-08-2008
Olin kai sitten unohtanut, mitä kaikkia ajatusprosesseja muuttaminen käynnistää. Tulee yhä uusia kaappeja, uusia kysymyksiä. Väkisinkin alkaa miettiä: minkälaisen käsityksen nämä tavarat oikein antavat omistajastaan? Onko se jotain sellaista, minä muut minut näkevät? Onko se jotain, mitä olen, tai mitä haluan olla, tai mitä en halua olla? (nähtävästi kaikkea edellä mainittua löytyy.) Ja mistä nyt sitten oikeastaan tiedän minkään vertaa, mitä olen, ja kuinka siihen koko ajan sekoittuu se, mitä haluaisin olla tai en halua? (ja niitten leikkauspisteessäkö se todellisuus siis onkin?)
Omien kaappien jälkeen onkin oikeastaan aika mielenkiintoista tyhjentää mummin kaappeja. Tulee näemmä samoja kysymyksiä vastaan. Ehkä oman muuttohässäkän keskellä on armeliaampi toisen kaappien tyhjentäjä. Roinaa kertyy kaikille, kai se on luonnonlaki. (Sellainen koti oliskin aika pelottava, jossa ei olis mitään tarpeetonta, ei mitään vain ja ainoastaan tunnearvoa sisältävää. Sellasiakin kai on, muistan ainakin lukeneeni eräästä sisustuslehdestä, kuinka pariskunta uutuudenhohtavassa kodissaan kertoi, että juu kaikki vanha laitettiin pois, me hankittiin tänne vain uutta. Siis se vähä mitä siellä nyt oli.)
Tavara kertoo omistajastaan, kyllä vain. Pula-ajan kokeneella on loppuikänsä erilainen suhde maalliseen omaisuuteen kuin sellaisella, joka syntyi aikana, kun tavaraa alkoi jo olla ympäröivässä maailmassa liikaakin. Pariskunta tai perhe tasapainoilee jäsentensä erilaisten makujen, mielipiteiden, muistojen ja arvojen keskellä. Ketä asukeistaan koti eniten muistuttaa? Minkälaisia kompromisseja on tehty?
Täältä mummin kodista kyllä löytyy vaikka mitä. Tähän mennessä on tullut vastaan sähkömekaaninen nauhalaskuri (osina), hammaskultaa ja erinäisiä (pelottavia) hammaslääkärin instrumentteja, kuusi C-kasettia kiinalaista muinaismusiikkia ja uskomaton valikoima vanhoja hattuja. Grafologian kirjoihin aion perehtyä ja kiinnostavia runokirjoja löytyy myös aika paljon. Tytöt on onnessaan tavarapaljouden keskellä, sovittelevat hattuja ja koruja ja ihastelevat vanhoja pitsejä. Röyhelöt ja kultaukset puree pikkuprisessoihin, Juha taas tykkää enemmän 60-luvun modernismista. Saas nähdä, minkälaiseksi väliaikaiskotimme pikkuhiljaa muotoutuu…
30-07-2008
Muuttolaatikkoelämä on alkanut. Ja kauankohan jatkuu?… Nyt mennään siis välivaiheasumaan mummin kämppään, mummi kun on poistunut keskuudestamme. Huoneita siellä on yhtä paljon kuin täällä mutta neliöitä vähän vähemmän. Ja se varsinainen hauskuushan on sitten siinä, että se asunto onkin jo täynnä tavaraa. No, koska tämä kämppä on edelleen myymättä niin kaikkea emme tietenkään ota mukaan. Vaatteita, leluja, kirjoja, levyjä, soittimia. Syöttötuoli taitaa olla ainoa mukaan lähtevä huonekalu ainakin tässä eka vaiheessa.
Kyllä sitä kaappeja tyhjentäessään saa tavalla jos toisellakin olla itsensä kanssa nokakkain. Kuinka mulla on näin paljon tavaraa? Mistä oon tulossa ja minne menossa? Tavarat, vaatteet ja paperit muistuttavat lukemattomista ihmisistä, tapauksista, juhlista, ajanjaksoista… Mitä niistä sitten ottaa mukaan ja mitä laittaa pois, kyllä niitten kanssa on hankalaa olla rationaalinen ja tehokas. Parin vaatekaapin jälkeen on jo ihan poikki.
Mökillä oli muuten kivaa, hienot kelit, ja vaikka tehtiin aika paljon hommia, niin kumminkin oli lomantuntu. Kuvia flikkerissä.
28-07-2008
Nyt ei muuta kun lukekaas edellisen postauksen (Kuka hullu) kommentit! Wo-hou, tässä blogissa ei iki-kuuna-päivänä ole ollut näin paljon asiasisältöä! Jos lukijakunta edustaa saman sorttista koostumusta kuin meikäläisen tuttavapiiri (arviolta 90 % tekemisissä musiikin ja/tai opettamisen kanssa tahi talouteen kuuluu kouluikäisiä tai nuorempia lapsia) niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä asia koskettaa juuri Sinua.
Takana viikko mökillä, nyt taas kaupungissa, huomenna alkaa The Pakkaaminen, ehkä kuvia ja kuulumisia tulossa jossain välissä.
21-07-2008
Parissa blogissa puitiin kansanmusiikin tämän päivän kuvioita. Mäkin ajattelin jatkaa aiheesta.
Luin keväällä hienoa kirjaa Kohti kolmannen vuosituhannen musiikkikasvatusta. Muistaakseni se oli siellä, juttua musiikimaun syntymisen tutkimuksista. Yhden teorian mukaan herkässä ja muutosalttiissa ikävaiheessa, murrosiän kieppeillä, syntyneillä kuuntelukokemuksilla on tärkeä rooli musiikkimaun muotoutumisessa. Tottahan ne kuuntelukokemukset silloin on suurimmalla osalla pop/rock-osastoa. Mutta jos siinä ikävaiheessa saa hienoja, elämyksellisiä kokemuksia vaikka sitten kansanmusiikin puolelta, niin niillä voi olla huomattavan suuri vaikutus. Varmaan suuri osa ammattimuusikoista ja musiikin ammattiopiskelijoista voi nimetä itselleen tärkeitä konsertti- tms. kokemuksia, jotka on horjuttaneet maailmankuvaa ja pistäneet miettimään asiota. Ehkä jopa ostamaan levyn. Kaustista morkataan paljon ja onhan sillä omat ongelmansa, mutta siellä on se hieno juttu, että sinne voi helposti viedä esiintymään lasten ja nuorten harrastajabändejä. Mitä kauempaa tullaan, sitä kauemmin todennäköisesti viivytään. Jos tullaan oikein kaukaa, ollaan yötäkin, ja todennäköisyys jonkun veretseisauttavan kokemuksen kohdalle osumiseen kasvaa huomattavasti… Esim. Haapavedellä ei oikein oo tarjolla sopivia paikkoja ja aikoja lasten bändeille. Toivottavasti tulee!
No missä muualla niitä veretseisauttavia kamuelämyksiä voisi olla tarjolla? Koulussa tietysti vois olla ja pitäis olla. Siellä tavoitetaan aika hyvä prosentti koko ikäluokasta. Mutta jos musiikinopetusta (musiikinopettajalta) on yksi viikkotunti 7. luokalla, ja sen jälkeen se on valinnaista, niin voi vaan kuvitella, miten marginaaliseksi kansanmusiikin osuus jää. Varsinkin kun kamu musiikinopettajien omassa koulutuksessa jää armottomasti afroamerikkalaisen jalkoihin. Kevyen musiikin puolelta on omat bändit, afropedi, bändiohjauksen harjoittelu ja didaktiikka, afrohistoria, liekö vielä afroteoria. Lisäksi kitara-, basso- ja rumputunnit. Lauluopintoja voi suorittaa ns. pop/jazzlaululla. Kansanmusiikista oli ainakin muutama vuosi sitten yksi pakollinen kurssi, jossa pitäis sitten olla KAIKKI nuo edellä mainitut osa-alueet. Kamun soittimet on suurimmalle osalle ihan outoja joten soittamisen suhteen pitää aloittaa ihan alusta. Pitäis myös kuunnella paljon, että saisi jotain soivia hahmoja ihmisten tajuntaan. Ei sen yhden kurssin aikana ihmeitä tehdä. (Tämä siis Oulun mukon näkövinkkelistä.) Luokanopettajaopiskelijoilla on tietysti paljon vähemmän musiikkia kuin musiikin aineenopettajiksi opiskelevilla, ja he siis opettavat musiikit alaluokilla. Miten lie kansanmusiikki niillä tunneilla. Vaihtelevasti, veikkaisin.
Mutta vielä palatakseni Kaustiselle niin se, mikä on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut, niin levyputiikin tarjonta. Kyllä muuten pukkaa suomalaista nykykamulevyä kovaan tahtiin! Ennen niistä uutuuksista jaksoi jotenkin pysyä kärryillä, nykyään ei vaan enää pysty. Ja just oli Arto Järvelästä juttu Keparissa, sanoi, että radion (siis YLE:n kai, muilla varmaan pyöreä nolla) soittoaika kansanmusiikin osalta on laskenut aika lailla viime vuosina. Että tällasia yhtälöitä. Kyllä sitä välillä miettii, että kuka hullu ryhtyy tälle alalle.
18-07-2008
No nyt on menty pitkin Suomee, rannikolta savoon ja takas, nyt yhdeksi yöksi kotiin kaupunkiin, huomenna taas Kaustiselle, sit Ouluun. Täällä on vielä koti, mut ei kauaa. Kirjat on jo siirretty. Olen oululainen. (Paperilla, en vielä ainakaan henkisesti.) Näin se elämä meitä kuljettelee.
Viime aikojen kiemuroista voisin poimia muutamia huippuhetkiä. Sain ihanat synttärit “kotipuolessa” (oikea päivämäärähän tuli ja meni jo aikoja sitten, mutta meidän lapsuudenkotisuurperheessä pyöreitä vuosia täyttäviä juhlitaan kesällä, sitten kun kaikki kynnelle kykenevät pääsevät paikalle). Päivän teemana oli Islanti, mikä oli pidetty visusti salassa minulta ja tytöiltä, samoin kuin päivän ohjelmakin. Koko seurueemme ajeli muutaman kymmenen kilometriä eikä mulle vieläkään kerrottu mitään… Perillä odotti yhdeksän islanninhepan lauma ja siitä vaan sitten pääsin selkään ja kunnon maastolenkille! Tölttäys oli tosikivaa! Heppani oli Rökkvi, meren valtiaan ja iltahämärän mukaan nimetty. Kyllä oli ihanaa ratsastaa pitkästä aikaa! Päivä jatkui aurinkoisella piknikillä järven rannalla josta siirryttiin ns. kuumiin lähteisiin eli kylpylä-hotelli Kasinolle lillumaan ja polskimaan. Heidi jäi rannalle hoitelemaan penisilliinistä ärtynyttä ihoaan, muu seurue vauvasta mummoon otti ilon irti lämpimistä vesistä ja saunan löylyistä. Kaikin puolin onnistuneen päivän päätti makoisa illallinen kiinalaisessa ravintolassa.
Kuinka ollakaan toinenkin ihanuuskokemus liittyy saunaan ja lillumiseen. Savonrannalla jouhikonsoiton lomassa ehdimme rantasaunaan ja uimaan ja saatiin saunahunajatkin kaupan päälle! (Laitoin tukkaankin, kannattaa kokeilla!) Päivät ja illat soitettiin ja näyttelyn avajaisissa oli sitten jouhikkokeikka. Savonrannan Piippuhallissa on aina vaan niin hienoa soittaa. Saatiin paljon kehuja ja kauniita sanoja ja suuhumme makeita mansikoita. Kaustisella oon tavannut paljon vanhoja ja nykyisiä tuttuja ja ystäviä, ihmisiä matkan varrelta. Muutama levykin tarttui kyytiin. Ja laulava ja tanssiva aasi…
Pää on hieman pöpperöinen. Olkoon vaan olevinaan yhtä aikavyöhykettä tämä rakas Suomi, mutta kyllä mulla on selkeesti nyt jet lag ja ehkä vähän festivaalipökerrystäkin. Kai sitä ehtii sitten talvella nukkua.
08-07-2008
Ei enää kipupiikkejä eikä letkuruokaa. Mummi on siirtynyt tuon ilmaisiin. Lakkasi hengittämästä, nukkui ihan rauhallisesti pois. Kun ihminen on hirveän kipeä ja hirveän väsynyt, niin se on ihana asia, tällainen vapautus. Tottakai meillä tulee kauhea ikävä mutta se on sitten toinen juttu.
