Olen ollut melkein koko viikonlopun yksin kotona ja täytyy sanoa että on kyllä ollut ehkä parasta pitkään aikaan! Varsinkin koska olin suht flunssainen ja umpiväsynyt viikolla enkä siis keksinyt itselleni tolkuttomasti tekemistä, en buukannut tapaamisia tai järkännyt muutenkaan mitään erikoista. Ja varsinkin koska mummo oli täällä viikolla auttamassa ja talo jäi näin ollen siedettävään kuntoon; koko viikonloppu ei mennyt siivotessa. Mikä a u t u u s olla vaan. Tai treenata rauhassa. Tai molempia sopivassa suhteessa. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille pienehköjen lapsien vanhemmille, jos suinkin lapset on sen ikäisiä että pärjäävät muutaman päivän ilolla jossain muualla.
Ah. Tänään kävin kävelyllä vanhassa kaupungissa, kahlasin keltaisissa lehdissä, kuulostelin naakkojen juttuja, kaukaisia koiranhaukkuja ja tulevan lumen tuoksua. Siellä tuoksuu terva ja savu, omenat ja jäätyvä maa. Ja on ihanan hiljaista, koska autoja on niin vähän. Pienten ikkunaruutujen takaa katselevat posliinihevoset, tontut ja tupsukoristellut pöytälamput.
Huomiselle on luvattu räntämyräkkää. Sillä siis alkaa toinen työviikkoni (ns. oikeita töitä, kyllä!), otin vastaan sijaisuuden ja opetan neljänä iltana viikossa, seitsemän viikon ajan. Hurjaa siitä ei niinkään tee opetuksen määrä (tai ehkä sekin juu vähän) vaan lastenhoitokuvioden järkkäily. Iltatöitä, näemmä, ja mies reissutöissä. Onneksi se on sentään välillä täälläkin ja onneksi on mummot ja pikkuveljet.
Jännä syksy on tämä.



